maanantai 10. elokuuta 2015

CANADA COUNTDOWN 8.9

Mä en oikeestaan ylppäreitten jälkeen oo pitäny minkäänlaisia bileitä, joten kesäkuun lopulla päätin, et jos vaan töitten puolesta onnistuu niin ennen lähtöö kerään kamut kasaan ja pidetään kotibileet. Kun tosiaan en oo paljon synttäreitä tai tupareita tai mitään muutakaan järjestäny, mietin pitkään kaikkee mahollista, mm. mitä tarjotaan, millaset paperilautaset, ketä kutsua ja missä juhlitaan. Saatiin onneks viettää iltaa mun vanhempien luona omakotitalossa, joten ihan oikeesti ne 15v kotibileet-fiilikset, #priceless. Meidän kerrostalo-kaksion pysty unohtaa ihan samantien kun 10 ihmistiä ilmoitti saapuvansa paikalle! Mä kyllä otin kameran mukaan, ja ajattelin ottavani paljon hienoja kuvia, mutta jotenkin se kamera ei kertaakaan ollu kädessä, ja puhelinkuvat ei päädy tänne blogiin - sorry not sorry. 

Olin kyllä niin positiivisesti yllättyny ja otettu, et niin moni mun ihanista kavereista pääs paikalle, vaikka suurin osa tuli vähän kauempaakin, ja millä tuurilla sattu sellanen päivä, että niin moni pääsi paikalle! Loppuillasta meitä oli semmonen noin parisen kymmentä, ja illan aikana tuli syötyä ja juotua, tanssittua, naurettua ja itkettyä. Sain aika super-ihania pieniä selviytymispaketteja, ja eilen kun Eetun kanssa niitä katottiin tarkemmin läpi niin kellä tuli itku. Vinkki: Ei ollu Eetu. Mutta ehdottomasti suurin osa illasta oli naurua, ja just sitä tässä on tarvittu kun kesä on painettu lähinnä töissä ja vaihtoa miettien. 

Meistä suurin osa ei lähteny baariin, vaan jäätiin boolimaljan ympärille, pistettiin musiikkia kovemmalle ja tanssittiin niin, että kaikki varmasti tarkenee. Aamua kohti meno rauhottu, mutta musta oli aivan ihanaa myös se, kun me istuttiin terassilla monta tuntia peittoihin kääriytyneinä ja naurettiin niin, että vatsalihaksiin sattu. Valvottiin kirjaimellisesti aamuun asti, ja oli ihana nauttia näitten ystävien seurasta, ei olis ollu ihan sama juttu jos oltais kaupungille lähetty. Mutta - oon niin ilonen vaan tästä viikonlopusta, kaikki oli just niinku piti. Mulla oli tosi hauskaa, ja musta tuntuu, että muillakin oli. <3

Tasan kolmen viikon päästä oon jo matkalla Reykjavikkiin. KOLME. 2 maanantaita enää välissä - öö mitä? Viime viikolla sain hoidettua suurimman osan pakollisista ennen lähtöä-jutuista, mutta on tullu myös tilalle muutama uus juttu mitkä on tekemättä. Täytyy sanoo, että muista blogeista on ehdottomasti ollu hyötyä, ja on ihanaa kun kommenttejakin on tullu kivasti näihin postauksiin! Jos teillä tulee mieleen jotain kysymyksiä tai postausideoita, laittakaa kommenttia! :)

5 kommenttia:

  1. oiii kuulinkin et sul oli läksärit , ihana että oli mukavaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joko ootat innoissas lähtöö :-) ?

      Poista
    2. Enimmäkseen kyllä! :D välillä tulee hirvee ahdistuspaniikki ja ei pysty-fiilikset, mutta toisaalta kyllä tätä on jo sen verran kauan odotettu, et on ihanaa päästä vihdoinki lähtemään!! :)

      Poista
  2. Heippa, mulla on sulle haaste: http://veradventures.blogspot.hk/2015/08/blogihaastevastaukset.html ! :)

    VastaaPoista