lauantai 21. maaliskuuta 2015

Mitä odotan vaihdolta

Kun mä mietin tulevaa syksyä mun päässä pyörii miljoona eri ajatusta. Odotan hauskoja seikkailuja, matkustelua, uusiin ihmisiin tutustumista ja elämää vieraassa paikassa ylipäätään. Odotan sitä, että pääsen näkemään uusia paikkoja ja tekemään asioita vähän erilailla mitä täällä kotona, ehkä se on sitten vaikka erilaisen ruuan ostamista kaupasta, tai jotain ihan uutta mitä en oo tehny ikinä aiemmin. 

Mä ajattelen monia tosi positiivisia asioita, naurua ja jännitystä ja heittäytymistä niihin uusiin juttuihin. Ajattelen kuinka siistiä on nähdä yliopisto-kulttuuria toisessa maassa, ja opiskella just sellasia asioita mitkä mua kiinnostaa. Mä en kuitenkaan ajattele vaihtoa vaaleenpunasten aurinkolasien läpi, enkä ajattele, että kaikki tulee menemään niinku elokuvissa. 



Mua jännittää ihan hirveesti. Ensimmäistä kertaa ikinä mä matkustan yksin, ja ensimmäistä kertaa ikinä mä oon yksin - ja tää on aika kaukana mun mukavuusalueesta. Pelkästään ajatus siitä päivästä ku oon Helsinki-Vantaalla sanomassa heippa saa mut surulliseks. Siis ei en pysty edes ajattelemaan sitä. Mua jännittää, että miten mä selviän siitä päivästä ja matkasta, ja mitä muut ihmiset ajattelee ku pillitän koneessa ja kentällä ja no varmaan pillitän koko ensimmäisen viikon. Miten mä kestän sen koti-ikävän, kun mun koko elämä, elämä josta mä pidän, jää Suomeen. Mua jännittää, et löydänkö oikeesti sellasia ihmisiä kenen kanssa ystävystyy, vai meneekö vapaa-aika yksin. Jos ei muuta nii ainaki sit treenaan ja oon ihan tikis ku tuun takas.



Jos olisin saanu valita ite lähenkö vaihtoon, olisin valinnu toisin. Mutta toisaalta sekään ei välttämättä olis ollu se mitä tarvin tai haluan. Mä oon 22, ehkä mun on aika olla yksin vähän aikaa, jotta arvostan sitten vieläki enemmän elämää kotona, perheen ja ystävien lähellä. Ja tottakai tää on ihan järjetön mahdollisuus, samanlaista tuskin tulee koskaan vastaan, joten mä aion kestää sen kaiken surun, jännityksen ja pelot, ja heittäytyä tähän seikkailuun täysillä. Nauttia kaikista tunteista ja fiiliksistä ja sitten vanhana muistelen sitä kuinka lähin aivan yksin maailman toiselle puolen. Toivottavasti muistelen sitä sitten lämmöllä, ja muistan ne kaikki hauskat asiat, ja kuinka paljo  kaikista peloista huolimatta opin ja koin neljän kuukauden aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti