maanantai 14. syyskuuta 2015

FROSH WEEK

Tiistaista lauantaihin täällä koululla vietettiin Frosh-viikkoa, ja joka päivälle oli tosi monia erilaisia tapahtumia järjestetty. Uudet opiskelijat jaettiin vähän harry potter-maisesti ryhmiin, ja ilmeisesti niissä ryhmissä kilpaillaan koko lukuvuoden ajan tehden erilaisia juttuja. Ihan kaikkeen ei pystytty osallistumaan, mutta tuli kyllä tehtyä tosi paljon kaikenlaista kuitenki! Ensimmäisen päivän, eli tiistain, pääjuttu oli illan karaoke-bileet. Ruokalan kyljessä on Speakeasy-pubi, jossa on erilaisia tapahtumia ja tää oli samalla eka kerta kun se oli auki tänä vuonna. Juomat on halpoja, ihmiset laulo aika jäätävän hyvin, ja oli todellakin hauskaa. Erittäin mukavaa on se, että matka baarista kotiin on ehkä 200m, ja melkeen kaikilla on sama matka. 


Keskiviikkona 8:30 alko eka luento, ja kuhan pari luentoo saa alle voisin kirjottaa niistä ihan erikseen kun opiskelu on tosi erilaista täällä verrattuna TAMK:iin. Oon kuitenki tosi innoissani myös opiskelu-puolesta, ja on ehkä helpompi kirjottaa siitä ihan oma juttu niin nyt voi keskittyä näihin alkuhäppeninkeihin. Illalla suunnattiin taas Speakeasyyn, Bingoon, jota opiskelijat juonsi ja siinä oli jotain muitakin kisoja. Aika nopeesti lähettiin nukkumaan, ei ollu ehkä ihan se itelle mielenkiintosin juttu, mutta taas oli kiva tutustua uusiin ihmisiin. 


Torstaina oli 2 luentoo, ja illalla bailattiin Mardi Gras-meiningillä. Musta ihanaa, että tälläseen ei tarvinu ite hommata ite mitään asusteita tms, vaan ovelta sai ottaa maskin illaks ja helmiä sai 25snt/nauha. Saattaa olla myös iso syy siihen miks niin moni tavallaan oikeesti myös osallistuu siihen teemaan, ja once again, oli hauska ilta tämäkin!


Perjantaina skipattiin kaikki Frosh-jutut ja vuokrattiin suht extemporee auto ja lähettiin roadtripille +300km päähän Sudburyyn. Olin googlettanu, että sieltä löytyy Northern Ontarion isoin kauppakeskus, ja se oli meidän pääjuttu tällä reissulla. Kun reissussa oli minä, englantilainen ja aussi, osu kuskin rooli mulle, mutta se oli ihan jees. Saatiin pikkunen Chevrolet Spark "Sparky", ja lähettiin ilman kunnon karttaa tai nettiä reissuun. Matka meni tosi jees, pysähdyttiin pari kertaa, nähtiin pieniä 400 ihmisen kyliä, amisheja hevoskärryineen ja ihailtiin maisemia. Kun me lopulta päästiin perille kierrettiin kaupat nopeesti ja 2 tunnin päästä oltiin jo kotimatkalla. Autossa istuminen oli tällä reissulla paras osuus, sillä ostoskeskus ei hirveesti vakuuttanu, mutta kyllä me jotain löytöjäkin tehtiin - ei turhaan ajettu 600km. Kaiken kaikkiaan tosi mukava reissu, ja ihme kyllä ei eksytty tai ajettu harhaan kertaakaan. Unbelievable.



Lauantain piti palauttaa auto, mutta hyödynnettiin sitä vielä vähän ja käytiin kaupassa. Täällä ajaminen on tuntunu aika helpolta, ja kun kauheeta liikennettä ei oo ja ihmiset antaa kivasti tilaa tarpeen tullen, on pärjänny ilman mitään paniikkeja tai läheltä piti tilanteita. Illalla oli Frosh Weekin viimeset bileet, neon glow paint party! Vähän maalia pintaan ja bileisiin, tää oli mun mielestä kaikista hauskin tapahtuma, mutta baari oli vähän puolityhjä kun kaikki ei halunnu vaatteita sotkee, ite sain kyllä kaikki putsattua, joten ei todellakaan harmita, että tuli lähettyä. Bileet jatku aamuun asti, ja lähettiin jatkoille yhen toisen vaihtarin ja kanukkien kanssa, ja kun talo oli niin täynnä, että rupes olemaan siinä ja siinä kestääkö näitten heiveröinen rakentaminen - siirryttiin koulun lähelle jatkojen jatkoille. Ihania kotibileitä, niin monia uusia ihmisiä, niin paljon facebook-kaveripyyntöjä jne. Ehkä pian alkaa vähän oppii oikeesti nimiäkin. 


Tää menohan on mulle ollu aika hurjaa, kotihiiri kun oon, mutta hauskaa on ollu, ja ei oo ollu puutetta tekemisestä tai seurasta. Oli tosi kiva viikko, mutta samalla ootan ens viikkoo kun pääsee vähän rauhottumaan ja enemmän opiskelun makuun. Enhän minä voi näin monta kertaa viikossa käydä juhlimassa, jotain rajaa. 

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin kivalta! Pakko varmaan sitten itsekin kyllä lähteä vaihtoon Kanadaan kun täältä Irlannista kotiudun :) vaikka itekkin oon kotihiiri niin kaipaan kotibileitä ihan hirveesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanada paikkana on kyllä tuntunu just oikeelta valinnalta, tykkään tosi paljon! :) Tottakai tääl on omat miinukset ja plussat, mutta suosittelen silti ehdottomasti, ja kotibileitä tuntuu riittävän! :D

      Poista