tiistai 1. joulukuuta 2015

3 VIIKKOA KOTIMATKAAN

Kun huomasin kalenterista, että on menty yli puolen välin tästä neljän kuukauden reissusta, alko tulla pientä paniikkiahdistusta, mutta samalla myös on niin ilonen siitä, että pian on oikeesti kotona. Tällä reissulla oon vaan ollu niin eri maailmassa, ajatellu asioista eri tavoilla, oppinu uutta ja oppinu uutta vanhasta. Mun arki on täällä niin erilaista, ja varsinkin se, miten on muitten kanssa tekemisissä on niin erilaista, että tulee varmaan jonkulainen "kulttuurishokki" kun pääsee takas kotiin. Mutta siis kolme. viikkoa. niin oon kotona. Kolme! Tavallaan tuntuu kauheelta, että kohta tää on ohi ja sit toisaalta ei vois olla ilosempi siitä, että se päivä on kohta täällä. Mulla ei oo mitään hajua vielä siitä mitä teen keväällä, ja täytyy myöntää, ettei se hirveesti auta tähän tilanteeseen. 

Kanadasta mun tulee ikävä ... mun kavereita, joista osan kanssa on tullu tosi läheiseks näinki lyhyessä ajassa. Mun tulee ikävä tota kuntosalia. Sielä on tapahtunu niin paljon kaikkia hauskoja sattumuksia, ja se on ihan huippu sali. Tulee oleen vaikeeta löytää yhtä hyvä Tampereelta. Mun tulee ikävä sitä, kun kelle vaan voi höpöttää mitä vaan, eikä kukaan pidä sua outona - mutta toisaalta myös on ihanaa kun ei oo pakko puhua kellekkään jos ei huvita. Mun tulee ikävä tätä koulua, ja sitä, että kaikki on niin lähellä ettei tarvi kuluttaa aikaa busseissa tai autoissa - mutta ei sitä, että täällä on niin paljon draamaa ja kaikki tuntee kaikki. Mun tulee ikävä tarjontaa ruokakaupoissa, ja sitä, että kaikki hyvä ei maksa miljoonia. Mun tulee ikävä söpöjä mustia oravia, jotka on kyllä vähän pelottavia. Ehkä vähän tulee ikävä sitä, että on niin vapaa fiilis ja tuntuu, että voi tehä mitä vaan tai mennä minne vaan. 



Mun ei tuu ikävä sitä, että jos haluaa lääkäriin niin ei voi vaan kävellä terveyskeskukseen. Eikä sitä, että kaikkeen sanotaan kyllä vaikka tarkotetaan ei. En malta odottaa sitä, että saan tehä ite ruokaa (tai äiti saa tehä) joka ei oo deep fried. TKL voittaa tän kaupungin joukkoliikenteen 100-0, ja kuinka ihanaa tulee olla se, että saa ajaa autolla koska vaan ja tietää minne menee. Mun ei tuu ikävä sitä, että seinän läpi kuulee naapurin ajatukset, tai sitä kun tuntuu, että seinät kaatuu päälle kirjaimellisesti. Mun ei todellakaan tuu ikävä sitä, että on niin kaukana kaikista rakkaista, eikä tiedä mitä niitten elämään oikeesti kuuluu kokoajan. Ei tuu ikävä sitä, että kun sulla on vapaata kaikki muut on nukkumassa, tai herää kun sä meet nukkumaan. 

Että sellasilla sekalaisilla fiiliksillä täällä mennään tällä hetkellä. Seuraavan kolmen viikon aikana on edessä viimeset kokeet ja final paper, tyttöjen reissu New Yorkkiin, pakkaamista ja kaikki viimeset pakolliset Soossa. En tiedä miten pääsen kaikkien mun kenkien kanssa kotiin, mutta tavalla tai toisella sinne on päästävä. En malta odottaa, että pääsee omaan sänkyyn. <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti